Vastuuvalmentajan kynäily: oppimatka Kokkolaan (jälleen)
U9Julkaistu: 08.01.2022 00.00

Vastuuvalmentajan kynäily: oppimatka Kokkolaan (jälleen)

Vuoden ensimmäisen Leijonaliiga-turnaus suuntautui Sportin U9-joukkueen Mustalla ja Keltaisella joukkueella tutuksi tulleeseen Kokkolan jäähalliin. Liekö aikaisessa lähtöajankohdassa syy, että menomatkalla kovin ääni kuului etupenkistä toimihenkilöiden kahvinjuonnista. Vasta Oravaisten häämöttäessä ensimmäinen pelaaja uskaltautui rikkomaan vallinneen hiljaisuuden klassikolla “koska ollaan perillä?”. Eväiden syönti oli onneksi aloitettu jo omatoimisesti aiemmin.

Kokkolan jäähallille saavuttaessa unisen oloinen kotkaparvi lähti hakemaan terävyyttä kahteen peräkkäin pelattavaan peliin rapsakassa -16 asteen pakkasessa. Onneksi pelaajat olivat varustautuneet reissuun lämpimin vaattein, ja Koivulahdessa viimeinenkin pelaaja sai hanskat käsiinsä.

Sport Keltaisen vastustajat olivat tänään isäntäseura Hermeksen Punainen ja Valkoinen joukkue. Sportin ja Hermeksen kohtaamiset aiemmin ovat olleet tasaisia vääntöjä, ja ainakaan Hermeksen Punaisen joukkueen kanssa ei kaavasta poikettu; maaleja iskettiin vuorotahtiin, ja vaikka kukaan ei maaleja laskenutkaan, lähdettiin erätaukoa viettämään isäntien 3-2 johdossa. Toisessa erässä Hermes painoi kaasua, ja huristeli muutaman maalin karkumatkalle ja ottelun voittoon. Tappiosta huolimatta joukkueen peli oli nousujohteista, vaikka pientä aamu-unisuutta oli edelleen havaittavissa.

Se on muuten kumma kapistus tuo kuminen musta laatta. Vapaasti lainatakseni coach Aurasen sanoja “tuolla oman maalin edessä luutimisella sellaisen keskikokoisen omakotitalon lumityöt tulis tehtyä alta aikayksikön, silti ei kukaan kiekkoon osu vahingossakaan”. Tänään pomput kääntyivät isäntäjoukkueen eduksi.

Sportin Musta joukkue otti aamun ensimmäisen otatuksen JPK:ta vastaan. Sport otti kuskin paikan, ja huristeli tukevan tuntuisesti voittoon. Maalinteossa kunnostautui erityisesti Iivari Laaksonen, joka kenttäkuuluttajan äänenpainosta päätellen tuli tutuksi nimeksi toimitsijapöydälle.

Toisessa ottelussa Keltaiselle joukkueelle vastaan luisteli Hermeksen Valkoinen joukkue, ja Musta joukkue sai vastaansa S-Kiekon valkoisen joukkueen päätyjen vaihtamisen jälkeen.

Mustalla joukkueella ehkä pieni hyvän olon tunne aamun pelistä oli hiipinyt puseroon, ja joukkue kangerteli selkeästi ripeämmällä jalalla liikenteessä olleiden seinäjokisten aktiivisen liikkeen kanssa, josta sinipaitainen joukkue myös rankaisi maalien muodossa lähes jokaisesta hyökkäyksestä. Toisessa erässä valmentaja Vokkolaisen sanoin “löydettiin ne maagiset hokijalat”, jolla peli saatiin käännettyä. Hyvästä kiristä huolimatta ensimmäisen erän seisovin jaloin puolustaminen asetti kotkanutut sen verran takamatkalle, ettei kiri ihan tuloksellisesti voittoon saakka riittänyt.

Keltaisella joukkueella vastassa ollut Hermes Valkoinen oli kasannut kovan nipun, ja heti aloituskiekon pudotuksesta oli selvää, että tila ja aika oli tässä ottelussa hyvin vähissä. Heti ensimmäisessä vaihdossa maalivahti Elias Toivosen kypärä otti iskun terävästä laukauksesta, jonka jäljiltä keskus tuuttasi hetken varattua - ei kuitenkaan, mitään, mitä ei pienellä pään heilautuksella olisi saanut ravistettua pois. Ensimmäisen maalin iski Hermeksen painostuksesta huolimatta Sport, kun Benjamin Laitinen murtautui läpiajoon, ja veivasi Hermeksen maalivahdin niinsanotusti, jo kuuluisaksi tulleelle, kebabkioskille.

Tämän jälkeen isäntäjoukkue otti ottelun selkeästi hallintaansa vieden kenttätapahtumia jatkuvasti kohti vieraiden päätyä, Sportin pelaajien lähes juostessa kiekon perässä. Kotkapaidat eivät tuntuneet saavan ottelun juonesta kiinni ennen toisen erän puoliväliä, jolloin Sport sai hiljalleen luotua maalipaikkoja Hermeksen maalille, mutta hyvin torjunut Hermeksen maalivahti nollasi yritykset toisensa jälkeen, eivätkä vieraat saaneet apua edes Lady Fortunalta. Eikä suinkaan Sportin maalilla koppeja napsinut Toivonen jäänyt pekkaa pahemmaksi - laukauksia tuli silmämääräisesti noin viisinkertainen määrä maalia kohti.

Saldona Kokkolan reissusta siis Mustalle joukkueelle yksi voitto, ja yksi tappio. Keltaiselle joukkueelle tänään saldona kaksi tappiota. Ja ripakopallinen oppia, ja paljon yksittäisiä onnistumisia ja itsensä ylittämisiä - ihan jokaiselta.

Kuitenkin, kun kyse on lasten urheilutapahtumasta, ei tulos ole se onnistuneen pelireissun tärkein mittari. Tärkeimmässä roolissa oleva jääkiekon pelaamisen riemu kavereiden kanssa on aina reissun tärkein osuus - ja siinä onnistuttiin jälleen yli odotusten. Tuloksellisesti ajatellen tappiot kuuluvat lajiin - ja tästäkin saimme arvokasta oppia tulevaisuutta varten.

Tulevaisuutta, joka toivottavasti ei tarkoita peruttuja harjoituksia ja peruttuja/siirrettyjä otteluita.

Vastuuvalmentajan silmiin reissu oli odotukset ylittävän hieno ja antoi aihetta röyhistää rintaansa ja perustan sanani otteluiden jälkeisiin tapahtumiin;

Kokkolan ABC:lle saapuessamme pelaajat lähtivät siistissä jonossa valmentajan perässä kohti sisätiloja. Sisällä pelaajat järjestäytyivät luvan saatuaan siististi molemmin puolin noutopöydän linjastoa, ja omatoimisesti ottivat ruuan lautaselle pyytäen reippaasti ja rohkeasti apua sitä tarvittaessa. Tämän jälkeen he suuntasivat pöytiin, ja huolehtivat, ettei kukaan istu pöydässä yksin. Ja rauhallisesti sujuneen ruokailun jälkeen pelaajat myös huolehtivat toinen toisestaan - ja eräs lause jäi mieleeni erityisen lämmittävästi pyörimään: “Ei sun tarvi yksin sinne bussille kävellä, mä ootan sua tossa ovella ku käyt vessassa”.

Ja tämä on jotain, mistä pakahdun ylpeydestä.

Kuitenkaan, kun tässä vaiheessa vielä ei kenestäkään tehdä jääkiekkoilijaa. Vielä tässä vaiheessa ei kukaan ole varmuudella menossa “kirkkaisiin valoihin” eikä kukaan ole tässä vaiheessa “tippumassa kakkoskoriin”. Tässä vaiheessa tärkeimpiä onnistumisen mittareita ovat lajin mielekkyys ja rakkaus urheiluun. Suurin osa opittavista taidoista on niitä kuuluisia elämisen taitoja. Miten huomioit vieruskaverin? Miten kohtelet muita ihmisiä? Ne ovat näiden nuorten tärkeimpiä oppeja tässä vaiheessa. Ei ohjauspelin kuntoonlaittaminen. Ei PAPP tai PAHP tai HAPP tai HAHP. Vaan aidosti tärkeät taidot elämän polulla.

Ja siitä sain tänään aihetta olla aivan turkasen iloinen.

Joukkueen uusimmat uutiset