Taitovalmentaja, Samuli Hassi
Samuli Hassi on valittu seuran uudeksi taitovalmentajaksi kausiksi 2022-2024.
Taitovalmentajana Samuli vastaa seuran ikäluokkien toiminnasta sekä valmennuksen kehittämisestä ikäluokissa Eezy-liiga -kiekkokoulusta U12:een. Lisäksi hän vastaa yhdessä alueen yhteistyöseurojen kanssa niiden valmennuksen ja urheilutoiminnan kehittämisestä erillisen taitovalmentajasopimuksen mukaisesti sekä osallistuu mm. seuran iltapäiväjäiden ja urheiluakatemian valmennuksen toteuttamiseen.
Vaasaan Samuli saapuu Oulusta ja hänellä on vahva valmentajatausta mm. Oulun Kärpissä ja Rovaniemen Kiekossa. Koulutukseltaan hän on liikunnanohjaaja (AMK) ja hän on käynyt myös muita mm. jääkiekkoliiton koulutusohjelman mukaisia koulutuksia.
Tehtävässään Samuli aloittaa 1.8.2022.
Maalivahtikoordinaattori, Jonathan Iilahti
Jonathan Iilahti on valittu seuran maalivahtikoordinaattoriksi. Jonathan on toiminut viime kauden aikana seuran vanhempien ikäluokkien maalivahtivastaavana ja hän oli valmis ottamaan isomman vastuun Tuomas Tarkin siirtyessä uusiin tehtäviin. Jonathan on seuran omia kasvatteja ja tehnyt pitkän uran niin maalivahtina kuin maalivahtivalmentajankin. Hän aloittaa tehtävässään välittömästi.
Tyttökiekkokoordinaattori, Pauliina Suoniemi
Pauliina Suoniemi on valittu seuran tyttökiekkokoordinaattoriksi. Pauliinalla on pitkä pelaajatausta ja viimeiset 10 kautta hän pelasi Sportin Naisten joukkueessa. Tyttökiekkokoordinaattorin tärkein tehtävä on kasvattaa tyttöpelaajien määrää ja siten mahdollistaa tyttöjen pelaaminen entistä paremmin myös tyttöjoukkueissa. Pauliina aloittaa tehtävässään 1.8.2022.
Kilpapolun henkinen valmentaja, Marihelena Finne
Marihelena Finne aloittaa seuran kilpapolun henkisenä valmentajana. Ensimmäisellä kaudella Marihelenan panos kohdistuu U18-joukkueeseen koko kauden ajan ja keväällä pilotoidaan U16-joukkueessa henkisen valmennuksen prosessi. Marihelena on työskennellyt sairaanhoitajana psykiatrian parissa 20 vuotta. Työn ohessa hän on opiskellut liikuntapsykologiaa Jyväskylän yliopistossa ja urheiluravitsemusta Itä-Suomen Yliopistossa. Elokuussa hän jatkaa opintoja psyykkisen valmennuksen parissa. Marihelena aloittaa tehtävässään 1.8.2022 ja hän kommentoi seuraan tulemistaan seuraavasti:
”Jääkiekko on ollut isossa roolissa koko elämäni ja siksi onkin hienoa päästä mukaan U18-joukkueen valmennusryhmään. Haluan olla tukemassa pelaajan yksilöllistä kehittymistä kohti kokonaisvaltaista, menestyksekästä suoritusta. Valmennuksen tarkoituksena on tukea henkisen kasvun prosessia ja auttaa pelaajaa löytämään keinoja haasteiden ylittämiseksi.”