Voiko urheiluseura tavoitella sekä urheilullista että harrastuksellista menestystä? – Juniorsportin uusi toimintatapa on herättänyt jopa valtakunnallista keskustelua
Herättävätkö päätökset ja linjaukset tunteita vai pitäisikö antaa ajan ensin kulua? Saako antaa kritiikkiä ja kuuleeko kukaan vai pitääkö kuitenkin olla hiljaa? Voidaanko lapsia jakaa tämänhetkisen osaamisen pohjalta? Onko toiminta tasapuolista? Harrastanko minä vanhempana vai onko tämä kuitenkin lapsen harrastus? Minkälaisia odotuksia minulla on lastani ja seuraa kohtaan? Luotanko seuran toimintaan vai haluanko muutoksia? Olenko maksava asiakas vai osallistunko kulujen kattamiseen? Viihtyykö lapseni harrastuksessa vai onko toiminta liian raskasta?
Tässä on muutamia kysymyksiä, joita todennäköisesti jokainen lapsensa urheiluharrastukseen vievä vanhempi joutuu jossakin vaiheessa pohtimaan.
Olen ollut nyt aktiivisesti seuran toiminnassa mukana neljä vuotta valmentajana, reilun vuoden johtokunnan jäsenenä ja kuukauden ajan seuran puheenjohtajana. Ammattimainen pelaajataustani ja kosketukseni urheiluun on myös varsin pitkä. Lisäksi olen vanhempana ja valmentajana mukana muissakin lajeissa. Eroaako toiminta jääkiekossa muista lajeista? Omasta näkökulmastani ei, mutta tasoryhmät voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Aina kun on kyse muusta kuin yksilölajeista, niin valintoja tehdään. Ehkä valintoja tehdään myös yksilölajeissa tai ainakin siellä kilpaillaan yksilöinä toisia vastaan. Kuka mahtuu kilparyhmään, kenet valitaan talenttiryhmään, kuka pelaa mitäkin sarjatasoa, kenet valitaan tasonmittausturnauksiin ja mille tasolle? Joissakin lajeissa on jopa 8-9 vuotiaina kerran vuodessa haku kilparyhmiin, eikä haastajaryhmiä edes ole. Tuntuuko tämä kohtuuttomalta? Myönnän, että tätä asiaa tulee usein pohdittua.
Voiko urheiluseura tavoitella sekä urheilullista että harrastuksellista menestystä?
Vaasan Sport on tavoitteellinen urheiluseura, jonka yhtenä isona tavoitteena on rakentaa junioripolku, joka mahdollistaa unelmien tavoittelun ja tuottaa pelaajia, joilla on edellytykset päästä pelaamaan liigaan. Onko tämä seuran näkökulmasta kohtuutonta? Kuulemme kritiikkiä ja olemme itse kritisoimassa, kuinka Vaasan Sport ei tuota lainkaan omia pelaajia liigaan. Pitäisikö jotakin muuttaa ja kuinka sen teemme, jotta meillä on U16 ja U18 vaiheessa riittävän paljon pelaajia ja että heillä on riittävät taidot ja edellytykset pärjätä valtakunnan korkeimmalla sarjatasolla. Kilpailu on todella kovaa. Seuran näkökulmasta jotakin pitää tehdä ja seurayhteisöstä kuuluu samanlaista kaikua.
On totta, että seurassa on juuri otettu käyttöön kahden polun malli ja että lapsia jaotellaan eri ryhmiin jo U12 ikäluokasta alkaen. Lapsen taitotasolla on näissä jaoissa merkitystä, mutta se ei varsinkaan nuoremmissa ikäluokissa ole ainoa ratkaiseva. Haluamme korostaa erityisesti yrittämistä, kilpailullisuutta ja hyvää käytöstä toisia lapsia ja toimihenkilöitä kohtaan. Lasten siirtyessä vanhempiin ikäluokkiin, pelilliset taitotasot korostuvat enemmän, mutta noista yllä mainituista kolmesta asiasta emme tingi. Lapset kehittyvät eri tahtiin sekä henkisesti että fyysisesti ja tällä mallilla pyritään saamaan heille enemmän onnistumisen ja riittävyyden tunteita sekä harjoituksissa että peleissä. Tämä mahdollistaa myös harrastamisen ilman tämänhetkisiä isompia tavoitteita ja antaa lapsille mahdollisuuden myös kehittyä rauhassa. Toisaalta tavoitteellisille haastajapolulla oleville lapsille tarjotaan lisäharjoitusmahdollisuus, jotta voivat halutessaan harjoitella enemmän ja osoittaa halunsa kilpapolulle. Ryhmien välillä tehdään myös tarkistuksia useamman kerran kauden mittaan ja ryhmiin tullee liikettä matkan varrella.
Palautetta ja huolestuneita yhteydenottoja on tullut esimerkiksi kaverisuhteista ja että lapset ovat liian nuoria käsittelemään näitä asioita. Olen vanhempana myös itse huolissani tästä, mutta vaa’an toisella puolella on riittävyyden ja onnistumisen tunteet kentällä. Vaikeita päätöksiä. Osa kokee kokeneensa myös vääryyttä ryhmävalintojen suhteen. Valinnat eivät ole helppoja pelaajien arvioinnista ja ryhmävalinnoista vastaaville seuran palkatuille työntekijöille. Valintoja eivät tee isä- tai äitivalmentajat. Seuran toiminnan kannalta tärkeintä on pystyä valmentamaan ja kasvattamaan koko ikäluokka yhtenäisesti ja taata kaikille tasapuoliset olosuhteet ja mahdollisuudet harrastaa ja kilpailla sekä kehittyä kilpailijaksi. Tästä ei tingitä ja tällä meitä mitataan yhteisön silmissä.
Seura on saanut myös huolestuneita yhteydenottoja liittyen lopettamisiin ja että pelaajamäärät eivät riitä. Tämä on seuran ja vanhempien yhteinen huoli. Meillä on aivan liian pienet ikäluokat varsinkin vanhemmassa päässä, mutta uusia innokkaita aloittajia on myös liian vähän verrattuna esimerkiksi jalkapalloon. Jääkiekon harrastaminen lopetetaan monista eri syistä. Jokin toinen laji vie sydämen mennessään, koetaan, että toiminta on liian totista tai toisaalta ei tarpeeksi kilpailullista, ei nähdä tavoitteelliselle lapselle riittävän hyvää toimintaa, jotta voisivat kehittyä, harrastaminen on liian kallista, jääkiekko ei enää kiinnosta, toiminta ei ole tasapuolista jne. Seurasta hakeudutaan myös muualle Suomeen yläasteiässä, jossa koetaan saatavan paremmat mahdollisuudet tavoitteellisille nuorille kehittyä muissa liigaseuroissa korkeammilla sarjatasoilla. Olemme myös pyrkineet siihen, että lapsuusvaiheessa ja myös myöhemmässä vaiheessa lähtöjen määrää vähennetään ja annetaan aikaa myös muille lajeille, harrastuksille ja vapaa-ajalle. Ennemmin 2 x 90 min kuin 3 x 60 min harjoituksia. Uskomme, että monilajisuus kantaa hedelmää pitkässä juoksussa ja harrastajia jää myös jääkiekon pariin. Uusi toimintamalli pyrkii ottamaan tämän kaiken huomioon ja mallilla pyritään vaikuttamaan pelaajamäärien positiiviseen kehittymiseen, vaikka vastakkaista kritiikkiä tulee myös. Aika näyttää, menemmekö oikeaan suuntaan toimintamme muuttamisella.
Esimerkiksi jalkapalloon verrattuna meillä on Vaasan seudulla merkittävä ero harrastajamäärien ja seurojen määrän suhteen. Jääkiekossa ikäluokan harrastajamäärä on keskimäärin noin 35-45 lasta kun taas jalkapallossa ikäluokissa on jopa 200 – 300 harrastajaa ja valtava määrä seuroja. Osa jalkapalloseuroista on enemmän tavoitteellisia ja osa seuroista on taas enemmän harrastusseuroja. Lapset siirtyvät kilpailullisempiin tai yhteistyöseuroihin, mikäli haluavat tosissaan kilpailla tai toisin päin. Jääkiekossa kaikki harrastajat ovat samassa seurassa, minkä vuoksi meidän on pakko miettiä, miten nämä asiat yhdistetään. Jääkiekossa muilla isoilla seuroilla on samankaltainen tilanne, kuin jalkapallossa meidän alueellamme
Toiminnan tasapuolisuus
Yksi vähemmälle huomiolle jäänyt merkittävä muutos on, että U10 ylöspäin kaikilla ikäluokilla on seuran palkkaama vastuuvalmentaja, jolla ei ole sidonnaisuutta ikäryhmään oman lapsensa kautta. Valmentajat ovat kouluttautuneita ja motivoituneita valmentajia, jotka ovat ikäluokan molempien joukkueiden vastuuvalmentajia ja vetävät lähes kaikki harjoitukset ja seuraavat koko ikäluokan kehittymistä. Oman toimensa ohella toimivat oto-valmentajat pyrkivät olemaan mukana molemmissa ryhmissä, mutta tämä ei aina ajankäytöllisesti ole mahdollista ja tämä pitää myös ymmärtää. Innokkaita oto-valmentajia ja toimihenkilöitä tarvitaan aina ja toiminta ei millään muotoa olisi mahdollista ilman näitä vanhempia.
Olemme myös saaneet palautetta yksittäisten harjoituspelitapahtumien ja turnauksien joukkuejaoista. Joukkuejakoja tehdään pelien tasojen mukaan ja tasoja on yleensä U10/U11 lähtien 2–4. Tämän katsomme olevan normaalia toimintaa ja tässäkin meillä on samat vastuuvalmentajat, jotka parhaan kykynsä mukaan katsovat, mikä on paras taso yksittäiselle pelaajalle. Suuri osa pelaajista myös pelaa eri tasoilla kauden aikana. Nämä valinnat eivät ole rinnastettavissa isompaan muutokseen U12 lähtien. Myös jääkiekossa, kuten muissakin palloilulajeissa liiton sarjat pelataan tasoissa, tosin jääkiekossa myöhemmässä vaiheessa, kuin esimerkiksi jalkapallossa.
Onko jääkiekko kallis harrastus? Tämä pitää valitettavasti paikkansa, mutta uskallan omasta kokemuksestani väittää, että tavoitteellisessa seurassa harrastaminen muissa lajeissa on suurin piirtein saman hintaista, mikäli olet kilparyhmässä mukana ja osallistut aktiivisesti peleihin tai kilpailuihin. Joissakin lajeissa harrastaja voi sitten vaihtaa seuraa, mikäli kokee harrastamisen esimerkiksi liian kalliiksi tai tavoitteelliseksi tai jos toiminnan ei katsota olevan tarpeeksi tavoitteellista. Jääkiekossa tämä ei Vaasaan alueella oikein ole samalla tavalla mahdollista.
Saako toimintaamme kritisoida, kommentoida ja esittää toimintatapojen muutoksia?
Totta kai saa ja se on myös toivottavaa. Ilman palautetta, emme voi kehittää toimintaamme. Otamme tosissamme kaiken kritiikin ja kehittämisajatukset ja käymme niitä läpi. Toimiston henkilökunta ja palkolliset valmentajat käyvät näitä läpi ja suuri osa tulee myös johtokunnan tietoisuuteen ja niitä käsitellään johtokunnan toimesta tarpeen mukaan. Osa menee vielä käsiteltäviksi tai tiedoksi toimihenkilötasolle.
Nyt on myös otettava huomioon, että uusi toimintapa on käytännössä ollut käynnissä elokuun loppupuolelta lähtien ja meillä ei vielä ole riittävästi kokemuksia, jotta voisimme arvioida laajemmin onnistumistamme. Tämä on pitkä prosessi. Olemme tehneet myös virheitä ja jotkut asiat eivät ole toteutuneet lupaustemme mukaisesti ja nämä asiat pitää korjata. Tästä esimerkiksi muutama 30 min jääaikavirhe, joista muutama on jo saatu korjattua. Olemme keräämässä laajemmin välipalautetta poikkeuksellisesti jo loka-marraskuun vaihteessa ja haluamme näin arvioida ja kehittää toimintaamme edelleen.
Voimme vaikuttaa ainoastaan tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Seuran toimintatapojen muutos ei ole hetken mielijohde ja asioita on pohdittu laajasti Vaasan Sportissa. Meillä on valmennuksen ja urheilupolun johtamisen saralla maan huippuosaamista seurassamme tarjolla. Pidettäköön heistä kynsin ja hampain kiinni.
Annetaan itsellemme aikaa.
Yhteistyöterveisin
Mikael Hallbäck
puheenjohtaja, Vaasan Sportin Juniorit ry
Kan en idrottsförening sträva efter både idrottsliga och hobbymässiga framgångar? – Juniorsports nya verksamhetsmodell har väckt diskussion även på nationell nivå
Väcker beslut och linjedragningar känslor eller borde man först låta tiden gå? Får man ge kritik och hör någon på den, eller ska man ändå vara tyst? Kan barn delas upp i nivåer utifrån nuvarande skicklighet? Är verksamheten rättvis? Är det jag som förälder som utövar hobbyn, eller är det ändå barnets hobby? Vilka förväntningar har jag på mitt barn och på föreningen? Litar jag på föreningens verksamhet eller vill jag ha förändringar? Är jag en betalande kund eller bidrar jag till att täcka kostnaderna? Trivs mitt barn med hobbyn eller är verksamheten för tung?
Detta är några frågor som förmodligen varje förälder till ett idrottande barn någon gång ställs inför.
Jag har nu varit aktiv inom föreningen i fyra år som tränare, lite mer än ett år som styrelsemedlem och en månad som föreningens ordförande. Min professionella spelarbakgrund och min kontakt med idrott i stort är också rätt så lång. Dessutom är jag som förälder och tränare involverad i andra idrotter. Skiljer sig verksamheten inom ishockey från andra grenar? Ur mitt perspektiv inte, men nivåindelningar kan lösas på många olika sätt. Så fort det gäller något annat än individuella idrotter görs det alltid val. Kanske görs det också val i individuella grenar, eller åtminstone tävlar man där som individer mot andra. Vem ryms i tävlingsgruppen, vem väljs till talanggruppen, vem spelar på vilken nivå, vem väljs till nivåmässiga turneringar och vilken nivå? I vissa grenar hålls det till och med uttagningar en gång per år till tävlingsgrupper redan för 8–9-åringar, och några utmanargrupper existerar inte alls. Känns detta oskäligt? Jag medger att jag ofta funderar på detta.
Kan en idrottsförening sträva efter både idrottsliga och motionsmässiga framgångar?
Vasa Sport är en målmedveten idrottsförening, vars ett av de största målen är att bygga en juniorstig som möjliggör drömförverkligande och som producerar spelare med förutsättningar att spela i ligan. Är detta orimligt ur föreningens synvinkel? Vi hör kritik och vi kritiserar själva när Vasa Sport inte producerar egna spelare till ligan. Borde något förändras och hur gör vi det, så att vi på U16- och U18-nivå har tillräckligt många spelare och att de har tillräckliga färdigheter och förutsättningar för att klara sig på landets högsta serienivå? Konkurrensen är mycket hård. Ur föreningens synvinkel måste något göras och samma uppfattning hörs också från föreningsgemenskapen.
Det är sant att föreningen nyligen tagit i bruk en modell med två vägar och att barn delas in i olika grupper redan från U12-åldersklassen. Barnets skicklighetsnivå spelar roll i dessa indelningar, men är särskilt i yngre åldersklasser inte den enda avgörande faktorn. Vi vill framhäva särskilt försökande, tävlingsinriktning och gott uppförande mot andra barn och funktionärer. När barnen flyttas till äldre åldersklasser betonas de spelmässiga färdigheterna mer, men av de tre sakerna ovan ger vi inte avkall. Barn utvecklas i olika takt både mentalt och fysiskt och med denna modell försöker vi ge dem fler känslor av framgång och tillräcklighet både på träningar och matcher. Detta möjliggör också hobbyutövande utan större mål just nu och ger barnen möjlighet att utvecklas i lugn och ro. Å andra sidan erbjuds barnen på utmanarvägen extra träningsmöjligheter för att kunna träna mer och visa sin vilja att komma in på tävlingsvägen. Grupperna omprövas flera gånger under säsongen och det sker rörelse mellan grupperna under resans gång.
Vi har fått feedback och oroliga kontakter gällande exempelvis vänskapsrelationer och att barnen är för unga för att hantera dessa frågor. Jag är som förälder också själv oroad över detta, men på den andra vågskålen finns känslorna av tillräcklighet och framgång på isen. Svåra beslut. Vissa har också upplevt orättvisor när det gäller gruppindelningarna. Valen är inte enkla för de anställda tränare som ansvarar för spelarnas bedömning och gruppindelningar. Det är inte föräldertränare som gör valen. För föreningens verksamhet är det viktigaste att kunna träna och utveckla hela åldersklassen som en helhet och garantera alla jämlika förutsättningar och möjligheter att idrotta och tävla samt utvecklas till tävlare. Detta tummar vi inte på, och på detta blir vi bedömda i gemenskapens ögon.
Föreningen har också fått oroliga kontakter gällande avhopp och att spelarantalet inte räcker till. Detta är en gemensam oro för föreningen och föräldrarna. Vi har alldeles för små årskullar, särskilt i de äldre åldrarna, men det är också för få nya ivriga nybörjare jämfört med till exempel fotbollen. Ishockeyn lämnas av många olika orsaker. En annan gren kan vinna hjärtat, man upplever att verksamheten är för seriös eller å andra sidan inte tillräckligt tävlingsinriktad, man ser inte tillräckligt bra verksamhet för det målinriktade barnet för att kunna utvecklas, hobbyutövandet är för dyrt, ishockey intresserar inte längre, verksamheten är inte rättvis osv. Man söker sig också bort från föreningen till andra delar av Finland i högstadieåldern, där man upplever att målinriktade unga får bättre möjligheter att utvecklas i andra ligaföreningar på högre serier. Vi har också strävat efter att under barndomen och även senare minska antalet avgångar och ge tid för andra grenar, hobbyer och fritid. Hellre 2 x 90 min än 3 x 60 min träningar. Vi tror att mångsidighet bär frukt i längden och att utövare även stannar kvar inom ishockeyn. Den nya verksamhetsmodellen försöker beakta allt detta och syftar till att påverka spelarantalets positiva utveckling, även om motsatt kritik också kommer. Tiden får utvisa om vi går i rätt riktning genom att ändra vår verksamhet.
Till exempel jämfört med fotboll finns det i Vasaregionen en betydande skillnad vad gäller antalet utövare och antalet föreningar. Inom ishockey är det genomsnittliga antalet utövare i en åldersklass cirka 35–45 barn, medan fotbollen i en åldersklass kan ha upp till 200–300 utövare och ett enormt antal föreningar. En del fotbollsföreningar är mer målinriktade och en del föreningar är mer hobbyföreningar. Barn flyttar till mer tävlingsinriktade eller samarbetsföreningar om de vill tävla på allvar eller tvärtom. I ishockey är alla utövare i samma förening, vilket gör att vi måste fundera på hur vi ska kombinera dessa frågor. I ishockey har andra stora föreningar en liknande situation som vi i fotbollen på vårt område.
Verksamhetens rättvisa
En betydande förändring som fått mindre uppmärksamhet är att från U10 och uppåt har alla åldersklasser en ansvarig tränare anställd av föreningen, som inte har koppling till åldersgruppen genom eget barn. Tränarna är utbildade och motiverade tränare som är ansvariga för båda lagen i åldersklassen, leder nästan alla träningar och följer utvecklingen i hela åldersklassen. Frivilliga tränare vid sidan av sitt eget arbete försöker vara med i båda grupperna, men detta är inte alltid möjligt tidsmässigt och det måste man också förstå. Entusiastiska frivilliga tränare och funktionärer behövs alltid och verksamheten skulle på inget sätt vara möjlig utan dessa föräldrar.
Vi har också fått feedback gällande lagindelningar i enskilda träningsmatcher och turneringar. Lagindelningar görs enligt spelnivåerna och det finns vanligtvis 2–4 nivåer från U10/U11. Detta ser vi som normal verksamhet, och även här är det våra ansvariga tränare som efter bästa förmåga avgör vilken nivå som är bäst för en enskild spelare. En stor del av spelarna spelar också på olika nivåer under säsongen. Dessa val kan inte jämställas med den större förändringen från U12 och uppåt. Också i ishockey, liksom i andra bollgrenar, spelas förbundets serier i nivåer, dock i ett senare skede än exempelvis inom fotbollen.
Är ishockey en dyr hobby? Detta stämmer tyvärr, men jag vågar utifrån min egen erfarenhet påstå att hobbyutövande i andra grenar på tävlingsnivå i målinriktade föreningar är ungefär lika dyrt, om man är med i en tävlingsgrupp och deltar aktivt i matcher eller tävlingar. I vissa grenar kan utövaren sedan byta förening om man upplever hobbyutövandet som till exempel för dyrt eller för målinriktat, eller om man inte ser verksamheten som tillräckligt målinriktad. Inom ishockeyn i Vasaregionen är detta inte riktigt möjligt på samma sätt.
Får vår verksamhet kritiseras, kommenteras och förändringsförslag framföras?
Självklart får den det, och det är också önskvärt. Utan feedback kan vi inte utveckla vår verksamhet. Vi tar all kritik och alla utvecklingsidéer på allvar och går igenom dem. Personalen och de anställda tränarna går igenom detta och en stor del kommer även till styrelsens kännedom och behandlas av styrelsen vid behov. En del går vidare för behandling eller kännedom på funktionärsnivå.
Nu måste man också ta i beaktande att den nya verksamhetsmodellen i praktiken varit i bruk slutet av augusti, och vi har ännu inte tillräckligt med erfarenheter för att kunna utvärdera vårt resultat i större omfattning. Detta är en lång process. Vi har också gjort misstag och vissa saker har inte förverkligats enligt våra löften och dessa saker måste korrigeras. Till exempel några 30-minuters fel i istider, varav några redan har rättats till. Vi samlar in bredare mellanutvärdering undantagsvis redan i månadsskiftet oktober–november och vill på så sätt utvärdera och utveckla vår verksamhet ytterligare.
Vi kan endast påverka nuet och framtiden. Förändringen i föreningens verksamhetsmodell är inte ett infall, utan frågorna har övervägts noggrant i Vasa Sport. Vi har inom föreningen tillgång till landets främsta kompetens inom tränar- och idrottsstyrning. Låt oss hålla fast vid dem med näbbar och klor.
Låt oss ge oss själva tid.
Med vänliga hälsningar,
Mikael Hallbäck
ordförande, Vaasan Sportin Juniorit rf
