​Vastuuvalmentajan kynäily: vaasalaista kiekkoa ruudukolle
Julkaistu: 14.03.2022 00.22

​Vastuuvalmentajan kynäily: vaasalaista kiekkoa ruudukolle

Tämänkertainen vastuuvalmentajan kynäily koostuu kahdesta pelireissusta; Keltaisen ja Mustan Leijonaliiga Seinäjoella, sekä joukkueen Rannikkoliigan turnaus Uudessakaarlepyyssä.

Seinäjoelle lähtiessään Keltainen ja Musta joukkue joutuivat jo uuden tilanteen eteen; lähtö Vaasasta oli vasta klo 13, mikä on sellainen aika, johon muutamia kertoja olemme jo palanneet (varmaankin Kokkolasta).

Matka sujui varsin mukavissa merkeissä, kun niin bussin takaosa kuin etupenkkikin syventyivät viettämään tunnin matkan Alaseinäjoenkadulle rattoisasti rupatellen.

Seinäjoelle saapuessamme oli Jouppilanvuoren jääurheilukeskuksessa täysi tohina päällä, kun Energia Areenan pukukopit oli kiekkoilijoiden lisäksi täynnä tekojäällä (jollainen Vaasastakin pitäisi löytyä, toim. huom.) kilpailevia pikaluistelijoita. Vaikka sopu sijaa antaa, on annettava hieman pyyhkeitäkin, sillä pukukoppien kanssa oli hieman epäselvyyttä, eikä isäntäjoukkueesta ollut oikein selkeää ohjeistusta annettu meille, eikä jäähallin työntekijöillekään, mihin koppiin voisimme rytmiryhmämme asettaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja pääsimme asettumaan hienoksi remontoidun Jouppilanvuoren jäähallin paraatipaikoille, isäntäjoukkueen edustuksen koppiin.

Hauska sivuhuomio tulee Seinäjoen jäähallien nimeämisestä. Toki Jouppilanvuoren jäähalli ja Energia Areena ovat selkeitä nimiä, mutta vielä vuonna 2010 puhuttiin uudesta hallista ja vanhasta hallista. Nyt vanha uusi halli on vanhaa hallia vanhempi ja vanha halli on uusi uusi halli, mutta perustuksiltaan uusi uusi halli on vanhaa uutta hallia vanhempi ja päinvastoin. Tästä ei seuraa kuin päänsärky, joten puhutaan nyt Jouppilanvuoren jäähallista jatkossa.

Kun jää oli saatu tyhjennettyä, ajettua ja laita pystytettyä, oli Mustan joukkueen vuoro tällä kertaa aloittaa päivän urakka Hermestä vastaan. Tällä kaudella joukkueemme on pelannut tiukkoja vääntöjä Kokkolaa vastaan, mutta viime aikoina vaakakuppi on kallistunut Keski-Pohjanmaan suuntaan. Mustan joukkueen peliä leimasi kiekon perässä juokseminen, joka avasi valtavasti avoimia mahdollisuuksia Hermekselle, joka ei kyllä näitä paikkoja jättänyt käyttämättä.

Toisen erän puolivälin paikkeilla Mustan joukkueen peräsimessä tulikomentoja antanut Markus Auranen totesi ääneen penkillä “Nyt on puolitoista erää juostu tuon kiekon perässä, jonkin tässä on nyt muututtava”. Kuitenkaan kesken ottelun junan kääntäminen on vaikeaa, joten ottelu päättyi selkeästi Hermeksen eduksi.

Koppiin päästyään Musta joukkue alkoi pistää pataa porisemaan, ja Markuksen johdolla kärmeskeittoja tulille. Luotettavien raporttien mukaan ottelun jälkeisessä perinteisessä lehdistötilaisuudessa valmennuksen kommentteihin kuului ikivihreä

“No Pena sen siinä keksi ihan viime metreillä ja veti ässän hihasta…”

Ja tämä ässä hihasta todella puri seuraavassa ottelussa; Musta joukkue löysi hyvin yksinkertaisella muutoksella lääkkeet kiekon perässä juoksemisen lopettamiseksi, ja vei hyvinkin runsaalla maalierolla päivän toisen ottelun isäntäjoukkue S-Kiekkoa vastaan kiekon tehdessä työn, ja pelaajien sitä taidokkaasti liikuttaessa. Enää ei juostu kiekon perässä - luotettavan (HMTT:ltä kuullun) tiedon mukaan pelaajat olivat valmennuksen tarjoileman käärmekeiton syöneet, ja pyytäneet santsikierrosta.

“Sehän oli toisessa pelissä kuin eri joukkue, joka jäälle luisteli” totesi huollossa lauantaina päivätyön tehnyt Jarno Rajamäki kotimatkalla bussissa päivää summatessa.

Keltaisen joukkueen urakka alkoi tällä kertaa fanikatsomosta, mutta heti Mustan joukkueen pelin jälkeen Keltaista joukkuetta vastaan luisteli Hermeksen toinen joukkue. Joukkueiden valmennuksen välillä säti jo ennen ottelun alkua, ja henkinen sodankäynti oli äärimmäisen raakaa, jossa heikkouksia vastustajan valmennuksen suojamuureista käytettiin häikäilemättömästi hyväksi. (Todellisuudessa vastaavanlaista naurunräkätystä penkiltä ei ole koko kaudella varmasti kuultu. Hulluksihan paikalliset isännät meitä varmasti luulivat. Ei sen aina tarvitse niin ryppyotsaista olla meillä aikui… täysi-ikäisilläkään)

Kentällä nähtiin äärimmäisen tiukka ottelu, jossa maaleja iskettiin vuorotahtiin. Kotkapaitojen peliä leimasi erityisesti tahmea liike, tuntui kuin joukkueen jokaisella pelaajalla olisi ollut valtion virallinen ratakisko köytettynä molempiin jalkoihin. Pelin edetessä kiskot hiljalleen alkoivat hapertua, ja liike parani merkittävästi, mutta tässä vaiheessa Kokkola oli päässyt jo karkaamaan sen verran etumatkalle, että vaihtoja oli ehkä yksi-kaksi liian vähän. Ottelu päättyi pelaajien laskennan mukaisesti yhden maalin erolla Hermekselle.

Keltaisen joukkueen toinen peli alkoi samantien edellisen jälkeen, vastaan luisteli myös S-Kiekon porukka. Nyt, kun ratakiskot oli saatu jaloista karistettua, luisteli jäälle ihan eri näköinen joukkue. Aktiivisella liikkeellä ja herkeämättömällä paineella vastustajalta saatiin tila ja aika pois. Kopissa ennen pelejä sovimme, että ollaan tänään inhottava vastustaja, joka ei luovuta eikä anna tilaa eikä aikaa - tämä alkoi näkyä nyt toisessa ottelussa heti ensimmäisestä aloituksesta saakka.

Keltainen joukkue iski useamman maalin niin hienojen sommitelmien kuin silkan raa'an tahdonkin tuloksena, jonka turvin valkopaitainen kotkaparvi suuntasi kotimatkalle voitokkaan ottelun jälkeen.

Molemmat joukkueet siis 1-1 “recordilla” kotimatkalle; tappio Hermekselle, voitto S-Kiekosta. Mutta repullinen uutta oppia tarttui mukaan - niin pelaajille, kuin valmennuksellekin. Jälleen varsin onnistunut päivä juniorijääkiekon parissa, josta on syytä olla iloinen. Poikkeuksellisesti Vaasaan saavuttiin hämärän laskeutuessa iltaseitsemän aikoihin. Isolle osalle joukkuetta tämä tarkoitti tukevaa iltapalaa ja aikaista nukkumaanmenoa, sillä huomenna edessä olisi Rannikkoliigaa tai säbäturnaus - tärkeä päivä, joka tapauksessa.

Rannikkoliigaa ja lihapullia

Sunnuntaiaamuna ei pitkään nukkumisen luksuksesta päästy lauantain tapaan nauttimaan, kun startti kohti Komarov Areenaa tapahtui jo puoli kahdeksan maissa. Tällä kertaa matkaan oli sattunut sopiva sekoitus kaikista Leijonaliigaan osallistuvista joukkeista.

Näin valmentajan silmin on mukavaa, että vaikka treeneissä pääsee suurinta osaa/kaikkia pelaajia näkemään tasaisesti, pääsee Rannikkoliigassa näkemään laajan kirjon pelaajia myös tositoimissa. Tämä oli ainakin allekirjoittaneelle asia, jota ei tiennyt kaipaavansa erityisesti ennen tätä kautta.

Matkaan päästiin lähtemään muutama minuutti suunnitellun aikataulun perässä, kun eräs nimeltämainitsematon maalivahtivalmentaja unohti ilmeisesti kahvitermarin kotiin, ja puolesta matkasta joutui sitä kääntymään kotiin. Jos unohdus olisi ollut mitä tahansa muuta, olisi isoa sakkoa kaavailtu, nyt tyydyttiin vaan näkyvään tuohtumukseen. Kyllähän miehen pitää tuohon aikaan aamusta aamukahvinsa saada. Aikataulutuksessa on kuitenkin yleensä jätetty pelivaraa, kuten tälläkin kertaa, ja kuskilta ei vaadittu tavallista raskaampaa kaasujalkaa perille ajoissa pääsyn varmistamiseksi.

Perillä joukkueet asettuivat poikkeuksellisesti omiin pukuhuoneisiinsa. Täytyy erikseen kehua, että Komarov Areenalle noussut uusi pukuhuonekompleksi on hieno, josta voisi moni paikkakunta ottaa oppia. Kopit olivat riittävän tilavia, ja ne olivat varusteltu ainakin meidän kokoisen joukkueen tarpeisiin sopivaksi.

Joukkueet pelasivat ensimmäiset ottelut yhtä aikaa; Sport 1 kohtasi avauksessaan Puckenin, kun Sport 2 sai vastaansa turnausta isännöivän Muikin.

Kotkapaidat olivat ottaneet edellisen päivän kärmeskeiton reseptin mukaansa, ja molemmille joukkueille fläppitaulun avustuksella havainnollistettiin ideaa siitä, miten välttäisimme kiekon perässä juoksemisen, joka vielä tässä ikävaiheessa on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Sport 2 selkeästi osti ajatuksen, ja vaihtopenkillä äänessä olivat enimmäkseen pelaajat; muistuttaen toisiaan puheen merkityksestä sekä ruutupelistä. Joukkue pelasi hienon ottelun, jossa nähtiin toinen toistaan hienompia suorituksia, ja pelin lukemista, jota ainakaan allekirjoittanut ei ole aiemmin nähnyt poikaan (kurikkalaisittain) esittävän. Ottelun maalimäärästä tarkkaa tietoa ei ole, mutta ottelu selkeästi Sportin voitoksi kallistui.

Viereisellä kentällä Sport 1 pelasi runsasmaalisen tasapelin Puckenia vastaan. “Peli meni hyvin. Hyökkäyspäässä luotiin jatkuvasti hyviä paikkoja, mutta puolustamiseen ei ehkä niin suurta intoa ollut” totesi joukkueen käskijä Janne Aalto ottelun jälkeen.

Sport 1 jatkoi urakkaansa Hermestä vastaan heti perään. Alunperin ottelun piti olla TUSia vastaan, mutta ilmeisesti teerijärveläiset olivat viime metreillä joutuneet perumaan tulemisensa, ja täten vastaan luisteli vastustaja Kokkolasta. Ilmeisesti joukkueen bensa oli hieman loppumaan päin ottelun aikana, ja Hermes vei matsin nimiinsä selkein numeroin, sillä joukkueen varoista ei roimasti kallistuneista polttoainehinnoista johtuen pystytty tankkeja enää täyttämään.

Sport 2 huilasi yhden pelin verran, ennen ottelua, ketäpä muutakaan, kuin Hermestä vastaan.

Jos Sport 2:n ensimmäinen peli oli hienoa jääkiekkoa, niin toinen peli ei ainakaan huonompaan suuntaan mennyt. Pelaajat tuntuivat olevan entistä paremmin zonessa, ja vastustajalta luisteltiin niin sanotusti jalat alta. Tähän mausteena oivaltavat syötöt ja laadukkaat laukaukset, niin lopputuloksena kotkapaitainen joukkue loikkasi päätössummerin soidessa juhlimaan voittoa rakkaasta vastustajasta.

Monkey see, monkey do

Ensiksi korostan, etten viittaa tässä kehenkään apinana. Lontoonmurteen sanonta tässä vaan sopii kuin nenä jääkiekkoilijan poskelle.

Vastuupiiskurin takeawayna tästä viikonlopusta on oppimisprosessi, ja ehkä tarpeetonkin, yllättyminen siitä, miten kokonaisvaltaisesti lapset oppivat ja omaksuvat asioita, ja lähtevät oppimaansa vielä kaiken lisäksi soveltamaan eri tilanteisiin. Ja ennen kaikkea - miten nopeasti he sen tekevät!

Uskon henkilökohtaisesti vahvasti siihen, että olipa sitten kyse lapsesta tai aikuisesta, nuoresta tai vanhasta, ammattilaisesta tai aloittelijasta, on oppimisen perusedellytys innostuminen. Jokainen tunnistanee tilanteen, jossa innostut jostain asiasta, ja huomaat pian osaavasi sen. Osaaminen taas ruokkii innostumista, joka ruokkii lisää oppimista, ja jatkumo on valmis.

Ja itselleni on ainakin todella raikasta nähdä, miten hienosti hyvin yksinkertaisen kuuloinen, mutta lapsille uusi oppi suorastaan imuroitiin ajatushautomoon, ja miten lyhyessä ajassa pelaajat alkoivat jo itse keksiä oppimansa asian ympärille uusia asioita. Näissä tilanteissa meidän aikuisten on syytä pysyä poissa jaloista, ja korkeintaan ohjata pelaajia oikeaan suuntaan.

Kirjoitin viimeksi sisäisestä motivaatiosta, joka on kaiken ydin. Mutta nyt ehkä jatkumoa nähtiin jo siinäkin, millaisia tuloksia rakkaus oman tekemisen kohteeseen tuottaa hienoja tuloksia - jo lyhyessä ajassa.

Ja vaikka nyt puhutaan maailman tärkeimmästä turhasta asiasta, eli jääkiekosta, on tässä aihiota myös sinne oikean elämän, oikeasti tärkeiden asioiden ääreen.

Täältä tähän.

//Vesa

Ps. Seuraavalla reissulla ei sitten syödä muusia ja lihapullia. Mä lupaan. Syödään jotain muuta.