Vaasan Sportin Juniorit on valinnut uudeksi junioripäällikökseen Andreas Nykvistin. Nykvist aloittaa toimessaan 31.7. Nykvistillä on monipuolinen tausta niin urheilun, kuin lasten kanssa toimimisen puolelta. Sportissa B-junioreihin asti pelannut Nykvist on pelannut jääkiekon rinnalla myös jalkapalloa aikuisiälle saakka. Valmennuskokemusta löytyy jalkapallon puolelta 10-13 -vuotiaiden parista. Lisäksi Nykvist on ollut mukana käynnistämässä miesten jääkiekkojoukkueen toimintaa Maalahteen ja pelannut siellä MIF:n joukkueessa aina kauteen 2020-2021 saakka. Siviilipuolella Nykvist on toiminut varhaiskasvatuksen puolella, viimeisimpänä kielikylpypäiväkodissa Vaasassa.
Junioripäällikön toimen yksi kulmakivistä on lapsivaiheen toiminnan kehittäminen. Miten lapset tulisi kohdata ja miten rakennamme turvallisen ympäristön, jossa lapsi saa kasvaa ja kehittyä. Nykvistin tausta varhaiskasvatuksesta sekä ymmärrys urheilusta ja lapsivaiheen valmentamisesta tekivät hänestä parhaan ehdokkaan tehtäväämme. Olemme iloisia voidessamme palkata Andreaksen osaksi tiimiämme. Andreaksen avulla uskon, että koko aloitusvaiheen osalta laatu tulee nousemaan korkealle. Rekrytointitoimemme saadaan nostettua uudelle tasolle ja pystymme paremmin myös valmentamaan valmentajiamme kohtaamaan valmentamansa lapset. Uskomme hänen olevan erinomainen lisä meille, toiminnanjohtaja Jukka Leino toteaa.
Annetaan miehen itsensä kertoa hieman lisää itsestään.
Ihan ensimmäiseksi, mikä sai sinut hakemaan paikkaa Sportista?
Tässä yhdistyi moni sellainen asia, josta olen haaveillut. Tykkään tehdä lasten kanssa töitä ja tykkään urheilusta erittäin paljon. Tässä työssä aukesi mahdollisuus yhdistää nämä kaksi itselle tärkeää asiaa. Vanhana pelaajana rinnassa sykkii Kotkasydän ja olen tiiviisti seurannut Sportin edesottamuksia niin liigan kuin junnujenkin osalta. Koen, että uudet ajatukset on saapuneet vaasalaiseen jääkiekkoon ja koska ajatukset ovat hyvin samansuuntaisia omieni kanssa, halusin kokeilla päästä mukaan niitä toteuttamaan.
Mitä odotat eniten uudelta työltäsi?
Olen itse saanut paljon JuniorSportilta ja odotan pääseväni antamaan takaisin. Seura on täynnä hyviä ihmisiä, joiden kanssa odotan pääseväni tekemään töitä. Jos onnistumme yhdessä tekemään jäähallista entistä haluttavamman paikan tulla, olemme onnistuneet ja sitä tietysti odotan ja tavoittelen.
Olet toiminut aiemmin päiväkodeissa, mitä siitä ympäristöstä haluat siirtää Sportiin?
Suurin vahvuuteni, jota olen pystynyt aiemmissa töissäni hiomaan entistä paremmaksi, on ehdottomasti kyky kohdata lapset ja ymmärrys siitä, miten lapset haluavat tulla kohdatuiksi. Joukkuetoiminnassa ja vaikka eskariryhmässä on paljon samankaltaisuuksia ja turvallisen ympäristön luominen ja lapsen ja aikuisen välinen kommunikaatio ovat asioita, joiden kehittäminen urheiluseurassa on varmasti helpompaa, kun on kokemusta siitä varhaiskasvatuspuolelta, jossa se on ydinosaamista. Urheiluseuran ydinosaamista kuitenkin on useimmiten urheilu, mutta koska lasten kanssa toimitaan, olisi ensiarvoisen tärkeää pystyä kehittämään myös sitä ei-urheilullista puolta.
I Vasa Sport tillhör också som arbetsuppgift att arbeta med samarbetsklubbarna. Vad kommer Andreas Nykvist att kunna birda med arbetet som görs med samarbetsklubbarna?
Eftersom en stor del av samarbetsklubbarna också är tvåspråkiga föreningar kommer jag att kunna ge den delen av arbetet till föreningarna. Arbetet med rekryterings processer av nya juniorer är en stor del i arbetet och där har jag mycket jag kan bidra med av kännedom kring småbarnspedagogiken samt arbetet hur barn vill bli bemötta och hur barn trivs i olika miljöer. Väldigt mycket bra jobb har gjorts i samarbetsföreningarna och det är en bra tid att komma in och fortsätta att utveckla de miljöer de har, så det jobbet ser jag även fram emot.